|
08.04.2009 - 14:52
Pitkästä aikaan saan pikkuisen lisättyä kuvia jotka tosin ovat otettu jo aikaa taaksepäin. Sauna remontti sitoi käteni puoleksitoista kuukaudeksi ´mutta nyt se on valmis, lisään siitä kuvia myöhemmin. Tässä muutamia kuvia kuistilta.
03.02.2009 - 00:41
seinät on saatu ympärille ja katto valmistuu
19.01.2009 - 12:35
Sisustus on yksi intohimoni ja rakastan kaikkia pieniä kauniita yksityiskohtia. Tässä nyt alkuun muutama kuva eteisestäni, täytyy jossain vaiheessa ottaa parempia kuvia kunhan aurinko vain suvaitsisi näyttäytyä.
19.01.2009 - 12:12
Ajattelin aloittaa pitämään blogia seuratakseni itsekin kuinka pikku hiljaa unelmat muuttuvat todeksi. Talo projekti on kestänyt jo yli kaksikymmentäviisi vuotta ja pikku hiljaa alkaa paikka näyttää omalta. Aina kun yhden projektin saa valmiiksi alkaa toinen pienempi tai suurempi operaatio, koskaan ei varmaan tule hetkeä jolloin kaikki olisi valmista. Ajan myötä on huomannut että olisi ehkä ollut mukava seurata miten kaikki on valmistunut, joten parempi aloittaa myöhään kuin ei milloinkaan. Jo viime syksynä alkoi pihamaalla kota projekti joka on ollut haaveena jo vuosia, siitä kertokoon jo sekin että hankkimamme vanhan ladon harmaat laudat, pintaa varten saivat odottaa varastossa neljä vuotta ennen kuin salaojat ja perustukset keväällä valmistuivat.
Kauan on odotettu, mutta nyt ollaan jo reippaasti voiton puolella. Tässä muutama kuva projektistamme ja lisää laitetaan näytille kunhan valmistuu. Perustukset valmiina:
Rungon pystytys meneillään:
|
Kirjoittaja
Kuvia ja touhuja Kanttarellin pikkukylän kodista. Pientä pintaremonttia ja milloin mitäkin askaretta sisutuksen ja kädentöiden muodossa. Olisi mukava jos jättäisit vierailustasi merkin kommentoimalla, niin pääsisin vastavierailulle. Kaikki linkki vinkit sisustamisen saralta on tervetulleita, mutta ei mainospostia. Kategoriat
Kävijä seuranta
Taustan tarjoaa:
|